torstai 7. heinäkuuta 2016

Riekonturwottaja

Vanhan kansan parissa parhaat vasikanpäästäjät olivat paitsi kysyttyjä kätilöitä ja suntioita, myös osaavia riekonturvottajia. Harva sitä enää nykypäivänä tietää, mutta riekoilla oli tapana autella hirvien ja miksei peurojenkin synnytyksessä ja siinä toimessa kuten kätilönkin toimessa, isompi on aina parempi.


Anttolan Marttisissakin saivat monessa polvessa poikia joilla oli päät kuin muurikanperät ja jalat niin kierot että kulkivat mieluummin takaperin, eikä niitä olisi millään ilveellä saanut ulos ilman hiki-Joukoa, joka oli niin lihava että toivat veneellä paikalle, oli sitten vettä tai ei. Kalevi oli siinä talossa varmasti niitä isoimpia; pää oli suuri kuin tekokuu ja kasvot pienet kuin keskenmenolla, mutta niin läksi sekin Joukon valtavan vatsan päälle kuin tykinsuusta ja isona korjasi kärrinvanteitakin verstaalla, tosin osasi sanoa vain että ruu-ruu ja joskus että mummu.

Koska entisaikaan arveltiin että lihava riekko tarkoitti hyvää hirvionnea metsällä, ei niitä ammuttu koskaan, paitsi jos oli tuoretta kirveliä ja piti lukkarinpataa laittaa. Silloin oli tietysti myös paljon saituutta eikä riekkoja siksi iletty ruokkia lihaviksi, vaan kutsuttiin riekonturvottajaa taikka kysvänksläriä eli kuksveekaria isontamaan niitä muilla kurin.

Usein sattui kuitenkin niin, että liikaa lamppuöljyä ja voikukkaa saaneet riekot tekivät itseään tykö jumalanpalveluksiin kun kuulivat kellonsoittoa, eikä siitä riesasta meinattu päästä millään. Pastori oli tietysti sitä mieltä että se teki oikeutta syntisille ja siinä jäivät toki ne hirvetkin pyytämättä, kun siihen aikaan oli paljon häveliäisyyttä.