sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Perstuntuma

Minä satun nimittäin tietämään mistä tulee sanonta perstuntuma. Nähkääs kerran eräällä reissullani tapasin perin kummallisen joutomiehen, jolla oli hyvin erikoinen taito. Kylillä puhuttiin että se ukko osaa paljastaa salaisuuksia mistä tahansa esineestä, jos vain ensin istuu kyseisen kapineen päälle. Silläkurin siitä oli kulkumies tullut alunperinkin, kun ei kehdannut katsella aina samoja saloja omasta kiikkutuolistaan ja kaikki lähialueen kannot ja kivetkin oli tullut jo nähtyä moneen otteeseen, ainakin salaisuuspuolelta.

Ukon oli aina tietysti otettava housut pois ja istuttava maahan perspaljaaltaan jos ei mielinyt saada ilmestyksiä omista housuistaan, taikka kalsongeista. Toisinaan se istui kyllä myös leivosten tai vastaavien nisujen ja kaakkujen päällä, koska ne eivät ole esineitä vaan enemmänkin syömisiä tai jonkinlaisia haukkapaloja, joten ilmestysturva löytyi sitä kautta. Samaa peliä täytyi pitää myös silloin jos vartavasten halusi nähdä salaisuuksia, koska eihän kunnollista perstuntumaa voi saada housun läpi.

Monesti kyseisen kulku-ukon kykyä hyödynnettiinkin ennemmin siinä tarkoituksessa että saataisiin tietää voiko jotakuta asiaa pitää esineenä, eikä niinkään salaisuuksien urkkimiseen koska maailmassa oli muutenkin paljon salamyhkäisyyttä siihen aikaan. Lisäksi moni kiinnostava esine oli varmasti myös jollain tapaa liian arvokas kulkurin takamukseen laitettavaksi, tiedä häntä. Yksi häntä josta ei tosiaan saatu tietoa oli erään lehmän häntä. Minä nimittäin kerran ryhdyin lehmää esineellistämään ja sitä olen saanut kyllä katua monet kerrat ja saanut myös ympäri korvia niin että otsaluu soi kuin kello pitkän aikaa.

Kaikesta kuuluisuudesta huolimatta perstuntumaisen kulkumiehen lopullisesta kohtalosta liikkuu tänä päivänä useampia turinoita, eikä kukaan tiedä mikä niistä on tosi; joku väittää että se istui vahingossa virsikirjan päälle ja menetti järkensä siinä samassa, toiset taas sanovat että vouti pakotti istumaan kirkontornin päälle todistaakseen jonkinlaisen väittämän ja siinä touhussa kävi huonosti. Minä kyllä itse uskon siihen juttuun mitä Hankasalmella puhutaan, että ukko yritti yhdistää oman perstuntumansa erään Hukkasen Topin kuuluisan näppituntuman kanssa, suuremman tietämyksen toivossa, ja siinä sitten kävi ylpeys lankeemuksen edellä.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Nebulaattori

Minä en Helsingistä paljoa tiedä enkä välitäkään tietää, mutta sen verran kuitenkin että siellä toimi aikanaan esoteeristen herrasmiesten hengentieteen seura, joka oli kuuluisa Tuusulassa asti, miksei Paraisillakin. Seuran jäseneksi pääsi vain jos oli komeat viikset ja taskukello, sekä tietysti jonkinlaista tietomiehen vikaa myös, niinkuin monilla oli siihen aikaan - meilläkin suntio osasi ihan ulkolukua mustan raamatun ja torpparitkin pitivät messua metsässä aina uudenkuun aikaan jos oli hyvät ilmat.

Erityinen kiinnostuksen ja kateuden kohde oli viiksien lisäksi nebulaattori, jollaisen seuran huhuttiin hankkineen idän kaukomailta tai ehkä Lemuriasta omiin tarpeisiinsa. Toki komeat viikset, piiput ja hatut herättivät usein enemmän kademieltä kuin tuo ihmekoje, varsinkin kun seura painoi omaa almanakkaa ihan vain hameväen mieliksi. Siinä oli kuvattuna seuran miestä painipuvuissa milloin sarkofaagin päällä, milloin hiidenkirnussa tai itämaisen epäjumalan kanssa kättä paiskaamassa. Niitä almanakkoja löydettiin joskus jopa pappien rouvilta ja miksei itse pastoreiltakin, eikä hengenmiestä piestäessä voi koskaan olla varma meneekö taivaspaikka siinä samassa, joten tilanne oli aina kiusallinen.

Vaikka vahattuja viiksiä ja painipukuja aina hieman vähäteltiin kateuttamme, oli oman nebulaattorin puute kova paikka monelle pienemmän kylän salaseuralle. Meilläkin oli Paraisilla muutoin aika kovan luokan okkultismia arkielämässä; joka pojalla oli muumiojauhetta tai vähintään ruumisrasvaa kukkarossa, kylän ukoilla oli besoaaria ja kutistettua päätä kaapit pullollaan, jopa apinansikiötä sai ostaa tämän tästä siirtomaatavarakaupasta.

Kerran kuitenkin sattui niin että yksi leipurin apupoika kehui nähneensä Forssan reissulla tarkoin varjellut piirustukset nebulaattorin tekoon, mukamas lojuivat jossakin vintillä ja siellä paskalla ollessaan oli opetellut ne etu- ja takaperin, niin että rakentaisi ihmeaparaatin vaikka juovuksissa ja ilman käsiä. Me muut suostuimme hankkimaan tarvekaluja ja -aineita, mutta samalla osa rakensi jo pieksäntäriukua kaiken varalta, niin päästäisiin heti tositoimiin jos paakari laskisikin luikuria.

Nebulaattorin aihioksi tuli vanha veivimallinen makkarakone, joka piti kuulemma pestä karitsanveressä samalla kuin nuoret naimattomat naiset vihmoivat sitä pajunvitsoilla ja vähän yleisesti tanssahtelivat. Lisäksi siihen tuli läkkipellistä iso tuutti, sekä sisuskaluihin jonkinmoinen tulus. Kun aparaatti oli valmis, paakari kehui että nyt tarvitaan muumiopulveria niin pirusti että alkaa jo faaraonpieru tuntua ilmassa kun se koko määrä lyödään samaan tuuttiin kertaheitolla.

Teimme työtä käskettyä ja ohje kuului kääntää kampea niin että pöllyää oikein kunnolla. Leipuripoika karjui ja polki puukengällä tahtia kun me miehissä veivattiin niin että höyry nousi selästä ja hampaita kiristeltiin kuin suuremmassakin hädässä. Sopivaksi näkemällään hetkellä paakaripoika meni torven eteen seisomaan ja riuhtaisi narusta, ja samassa aparaatti sylki kirkontornin mittaisen tulenkielekkeen ulos tuutista yhdessä hujauksessa, niin että tanner tömähti ja useampi housu kastui tai meni muuten pilalle. Samassa välähdyksessä katosi myös leipuri, eikä siitä otettu selkoa mihin mahtoi mennä koko mies, vaikka löytyi siitä läheisestä ojasta sitten perästäpäin ihan mustaksi palanut ruumis. Siitä ei oikein koskaan päästy sopuun, että oliko kyseessä se leipuripoika vaiko eräs Miettisen Usko, joten annettiin olla koko kalmon siellä omissa oloissaan.

Myrryskuu

Ennen oli tapana nähdä vuoden kulku ihan eri tavalla kuin nykyään. Myös muuten näkemisen suhteen oli useampia vaihtoehtoja, varsinkin kaikkinaisissa aparaateissa löytyi. Oli monookkelia, kakkuloita ja jopa astrolaabia herraskodeissa. Nykyään kyseeseen ja nenälle tulee lähinnä glasit jos lähdetään tarkastelemaan asioita vähän tarkemmin, eikä asioita katsota silloinkaan kovin pitkää aikaa kerrallaan koska nykyään on paljon lyhytnäköisyyttä.

Vuoden kierrossa oli näkövälineestä riippumatta monia virstanpylväitä, kuten keskitalven perkkuut, syksymällä pidettävät vimpaukset ja tietysti myös kesäiset heiniäisten hätyyttämiset ja keväämmällä myrryskuu. Myrryskuuta aloiteltiin heti kun räystäiden jääpuikoissa alkoi olla sellaista apteekkarilasin väriä ja silloin pidettiin sopivana aloittaa myyränkolojen ajatteleminen jos tarvetta olisi pohdiskella asiaa esimerkiksi tulevan kesän varalle. Muuna aikana se ei ollut sopivaa, vaikka ajateltiinhan niitä oikeasti tuon tuosta juuri siksi kun ei olisi saanut ja kammarin puolella ei paljoa muuta ajateltukaan. Maailmassa oli onneksi siihen aikaan paljon tekopyhyyttä, joten vain ääneen puhumisesta oli tapana rangaista. Heti joulunpyhien jälkeen alettiin heti tehdä monenmoisia temppuja ja ilveitä, jotta hyvällä tuurilla saataisiin joku vääräleuka puhumaan ohi suunsa.

Kraatarin Kaarlo, eli Vähä-Kalle, oli kova iskemään juttua ja helposti vietävissä kaikenlaisiin turinoihin. Tietysti juuri siksi hänelle tuli Noormarkkua myöten jos jonkinlaista vierasta ja kulkumiestä kylään ennen myrryskuuta, vaikka talo oli Lammilla. Kuka lisäsi juoksutteeseen alunaa että tulisi juustoon isot reiät ja sitten mukamas ihmetteli että mihinkäs näitä nyt voisi verrata, kuka taas oli kompastuvinaan pihamaalla ja kirosi että mikäs reikä se siinä. Menipä joku hurja jopa mahalleen makaamaan ja nylkytteli siinä toivossa aikansa että Kaarlo näkisi ikkunasta ja huutelisi että "myyr'kolloonkos se pittää lykkijä ko ei aitta auvenna". Monesti oltiin jo miehissä katolla, valmiina kaatamaan härskiä kalasoppaa savupiippuun jos sattusi pääsemään väärä sana.