perjantai 8. maaliskuuta 2019

Parkuraattori

Anjalankoskella oli aikanaan ylioppilaiden osakunta, joka talkoovoimin pystytti monta karvassalkoa koko kylän käyttöön ja miksei sikojen ajattamiseenkin. Toisinaan he myös maksutta rötvyyttivät kesantojen nurkkia bitumilla, jos niihin olivat muonamiehet menneet salassa kylvämään hiidenheinää.


Kerran sattui sillä tavalla että Hotakaisen Viljon poismenolle ei löytynyt yhtäkään surijaa edes pientä bettelööniä vastaan ja kukaan ei ilennyt syyttä lähteä kappelia käymään, kun siihen aikaan ei näet ollut paljoakaan kernautta. Ylioppilaat saivat tietää pulmasta ja nikkaroivat ratkaisuksi samanlaisen parkuraattorin kuin Venäjällä oli tapana käyttää keisariperheen hautajaisissa ja miksei rippijuhlissakin.

He toki panivat messinkiveivin perään vanhan gramofonitorven ämyriksi, kun eivät osanneet oppineina miehinä tehdä tuohitorvea tai mitään muutakaan sellaista mitä ennen vanhaan tehtiin paljonkin. Pojilla ei kuitenkaan ollut viitseliäisyyttä kääntää kampea itse ja sen tähden vyöttivät sen kiinni vesirattaan välivällyyn, ikäänkuin kehruukoneen laipaksi.

Eihän oppinut väki tietenkään hoksannut että jyviä ei sovi milloinkaan ulvottaa taikka häikistää ja tämän tekosen vuoksi meni tietysti monta sentneriä hyvää alusjauhoa sillä kurin piloille että piirakat tarttuivat lautoihin ja mykyt sulivat soppaan koko kylässä. Pappilassakin joutuivat messua varten jauhamaan kaikki öylätit takaisin jauhoksi että olisi edes jotakin josta paistaa nisua ja lisää öylättiä.

Sen perästä ei ole Anjalankoskella tehty ainuttakaan parkuraattoria eikä mitään muutakaan yleistä ilennystä aiheuttavaa, eikä oikeastaan paljoa mitään ylipäätään. Yksi asia mitä siitä pitäen kyllä tehtiin oli ylioppilaiden hakkaaminen ja miksei tietysti potkiminenkin.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pankakosken pilwenpiirtäjä

Lieksan vanhalla ruukilla oli aikanaan kova konttoripäällikkö Mikkolan Taisto. Hänen kerrottiin veistäneen kerran toistakymmentä ehdan kokoista ja näköistä kainaloa kauppalantalon nurkanpäähän eli vinsettiin taikka nahtuukiin, ihan vaan näyttääkseen että ei ollut juovuksissa.

Erityisesti Taisto tunnettiin siitä että hän kasvatti korpinurmikkaa takkirautapajan nurkalla verotussyistä. Sillä kurin oven edustaa pidettäisiin yhteisenä kesantona ja vouti joutuisi ensin tekemään valtauksen pitäjän lukuun, että pääsisi kynnyksen yli kippuntaa lukemaan, eikä siihen aikaan ollut paljoakaan viitseliäisyyttä.

Vaikka Taisto saikin itse keksiä tilikirjat palttuulle pantavaksi, houkutti nurmikankasvatus paljon muurahaista ruukkiin välstinkarien ja uittomiesten kiusaksi, rakensivatpa ne jopa pesänkin harkkohyttiin vai mahtoikovatko rakentaa kolme. Pahimmillaan sanottiin että oli neljätoista kusiaista yhtä naulaa kohden ja yksitoista jäi käteen kun otti lakin räänikästä päivän päätteeksi.

Silloin päätettiin yksissä tuumin että oli kutsuttava kuulu pilvenpiirtäjä Jaakuppi Nuutajärveltä asti laittamaan ruukkia siihen kuntoon että muurahaisista ja miksei käärmeistäkin päästäisiin kerralla. Asia järkeiltiin sillä tavalla, että jos huoneet ja hallit saataisiin muistuttamaan lämmintä kesäpäivää, niin muurahaisille tulisi mieliteko lähteä kosiomatkalle ja lentäisivät tiehensä joka iikka.

Kaikeksi harmiksi siihen aikaan oli paljon vääriä luuloja ja kunnan rahalla palkattu pilvenpiirtäjä vain sottasi paikat vanhalla viilillä ja hurjan arvokkaalla sinisälvällä, sekä vaati saada eri tyyppisiä juustoja syödäkseen. Sen perästä koko sakki häpesi niin että ruukista tehtiin kartonkipaja, nurmikat suolattiin alunalla ja muurahaisista lakattiin puhumasta laisinkaan, pieksäjäisten uhalla.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Hippulat winkumaan

Aikanaan Viipurissa muuatta Sokkasen Mauria huudatettiin pelivelkojen takia hunajalla ulvottamalla. Venäläiset laittoivat salassa Maurille ulpukkahunajaa viiliin ja siitäkö seuraavana ehtoona alkoi hirmu ulvonta. Ääni kuulosti siltä, että saukkoa ei olisi ihan vielä lyöty kepillä, mutta pieksäntäpäätös olisi saukolla jo tiedossa ja että ihan kohta lyötäisiin.

Kylällä puhuttiin jo että pannaan Mauri säkkiin ja heitetään Vuokseen, niin loppuu se hirmu ulina siihen paikkaan ja saadaan taas rauhassa kuulostella että kuuluuko vaikkapa jotakin muuta ääntä jota ei haluttaisi kuulla. Päätettiin kuitenkin kokeilla vielä josko luonnostaja taikka seelmanni eli sisustaja saisi mieheen sisun palautettua, että häntä saataisiin taas torppariksi ja miksei torikahvilaan riitaakin haastamaan, kun siihen aikaan oli paljon sellaista selittämätöntä väkivaltaa.

Siihen aikaan oli toki myös paljon saituutta, niin ei iletty ottaa oikeaa ammattimiestä sisustamaan taikka luonnistamaan vaan kutsuttiin paikalle Kouvolan Tuomoa, kun hänen tiedettiin reipastavan ainakin kissoja ja joskus kanojakin muikkupalkalla ja Maurin yöaikaan ulisemista pidettiin jollain tapaa eläimellisenä touhuna sitäkin. Ei haitannut vaikka miestä kutsuttiin hattupostilla kolmen päivämatkan päästä, kunhan vain lääninluonnostajan kolme ja puoli penniä säästyisi käytettäväksi esimerkiksi kortin iskentään tai voipaperiin.

Mauria hetken aikaa tutkittuaan ja miksei vähän hakattuaankin, Tuomo piti parhaana parannuskeinona kahdesta kärpännahasta ja yhdestä vanhasta melassipöntöstä tehtyä kärppäradiota, yhdessä siimaan ripustettujen rekikoristeiden eli krumeluurien taikka hippuloiden kanssa. Pintaan piti panna tietysti myös reilusti hyvää viiksivahaa, kuten aina karvaista eläintä soitellessa.

Kärppäradion nappeja väänneltiin ja kalvoja vahattiin pitkin iltaa ja yötä, kunnes oikea kanava löytyi ja siimoissa roikkuvat hippulat alkoivat vienosti vinkua. Siinä hetkessä Mauri lopetti ulinan ja kysyi että "mikäs helevetin ääni se tuommonen on", eikä siitä pitäen enää ilennyt aloittaa ulvomistaan uutta kertaa, kun sai välissä jo muuta pohdittavaa. Sen perästä onkin ollut tapana sanoa että "pannaan hippulat vinkumaan" aina kun on aika lopettaa turhat ulinat ja ryhtyä tositoimiin.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Riekonturwottaja

Vanhan kansan parissa parhaat vasikanpäästäjät olivat paitsi kysyttyjä kätilöitä ja suntioita, myös osaavia riekonturvottajia. Harva sitä enää nykypäivänä tietää, mutta riekoilla oli tapana autella hirvien ja miksei peurojenkin synnytyksessä ja siinä toimessa kuten kätilönkin toimessa, isompi on aina parempi.


Anttolan Marttisissakin saivat monessa polvessa poikia joilla oli päät kuin muurikanperät ja jalat niin kierot että kulkivat mieluummin takaperin, eikä niitä olisi millään ilveellä saanut ulos ilman hiki-Joukoa, joka oli niin lihava että toivat veneellä paikalle, oli sitten vettä tai ei. Kalevi oli siinä talossa varmasti niitä isoimpia; pää oli suuri kuin tekokuu ja kasvot pienet kuin keskenmenolla, mutta niin läksi sekin Joukon valtavan vatsan päälle kuin tykinsuusta ja isona korjasi kärrinvanteitakin verstaalla, tosin osasi sanoa vain että ruu-ruu ja joskus että mummu.

Koska entisaikaan arveltiin että lihava riekko tarkoitti hyvää hirvionnea metsällä, ei niitä ammuttu koskaan, paitsi jos oli tuoretta kirveliä ja piti lukkarinpataa laittaa. Silloin oli tietysti myös paljon saituutta eikä riekkoja siksi iletty ruokkia lihaviksi, vaan kutsuttiin riekonturvottajaa taikka kysvänksläriä eli kuksveekaria isontamaan niitä muilla kurin.

Usein sattui kuitenkin niin, että liikaa lamppuöljyä ja voikukkaa saaneet riekot tekivät itseään tykö jumalanpalveluksiin kun kuulivat kellonsoittoa, eikä siitä riesasta meinattu päästä millään. Pastori oli tietysti sitä mieltä että se teki oikeutta syntisille ja siinä jäivät toki ne hirvetkin pyytämättä, kun siihen aikaan oli paljon häveliäisyyttä.


torstai 11. syyskuuta 2014

Väkiäiſen tansſit

Muoniossa ei entisaikaan ollut juuri mitään muuta kuin sieniretkiä ja halpamaisia huvituksia, mutta väkiäisiä siellä oli myös. Se oli siitä erikoinen ilmestys että sillä oli ruumis kuten pienellä pöllöllä, kuono kuin kissalla ja korvat kuin eräällä Anttilan Taistolla.

Mihin tahansa väkiäinen päätti istua niin siinä se myös pysyi, tavalla tai toisella. Monesti väkiäinen taikka rahtvarkki saattoi ilmestyä vaikka uunin päälle tai lehmän selkään, eikä ilennyt mennä pois vaikka miten hätisti. Silloin kun lähdettiin pyssyä hakemaan se tietysti katosi ja ilmaantui heti takaisin kun pyssy oli pantu takaisin räänikkään. Istui vaan ja heilutteli takamustaan taikka iljettäviä korviaan jos käskettiin menemään matkoihinsa.

Vanha kansa tiesi että rahtvarkista eli trakveekarista pääsee lopulta eroon vain pitämällä tanssit joissa on ruokaa, juomaa ja ilonpitoa kylliksi, miksei tietysti vähän säästäväisemminkin, koska maailmassa oli niihn aikoihin paljon saituutta. Näitä huvituksia kutsuttiin huomentansseiksi, sillä ne sopi aloittaa heti kun ahventen suut alkoivat napsua järvessä ja mielellään jo ennen kuin oravat alkavat sukia viiksiään.

Huomentansseissa kaikille, lapsista vanhuksiin ja pystyvistä vähäväkisiin, piti olla tanssipari. Silläkurin väkiäiselle tuli raskasmielisyys kun oli yksinään jäänyt ilman paria, mutta tietysti sopivalla hetkellä tälle annettiinkin yllättäen tanssikumppani. Kumppani oli tehty silläkurin että sammelle oli köytetty ratamosta tehty viitta, sen viikset oli vahattu ja päähän pantu herraskainen hattu. Sen sorttista paria väkiäinen ei voinut vastustaa, vaan kävi siihen kiinni kuin piisami ketunleipään heti nähdessään.

Pariskunta arvatenkin heitettiin nuotioon paistumaan, eikä rahtvarkki kyennyt päästämään irti sammesta kun oli luonnoltaan niin periaatteellinen olento. Menettelystä tulikin tepsivyytensä vuoksi hyvin suosittu ja lopulta sampi kävikin perin harvalukuiseksi. Pääasiana pidettiin aina että kaikki oppia kaipaavat opetetaan tavoille.