tiistai 21. tammikuuta 2014

Mörstaakeli

Vistuukelia taikka mörstaakelia tarvittiin silloin kun piti säikyttää kaloja; yleensä kyseessä oli särkien pelottelu, sillä ne ovat erityisen kylmähermoisia kaloja ja joskus julmiakin. Niitä on hyvin vaikea säikäyttää kotikonsteilla, niinpä ammattimies oli siinä paikallaan.

Joskus särkiä piti pelotella ihan vaan että saataisiin niiltä turhat luulot ja haaveet pois, taikka osana jotakin ilvettä, mutta useimmiten haluttiin huijata niitä laskemaan haluttua ahdinkermaa eli ulpukanmaitoa taikka lahnusvoita leuoistaan. Särki on tunnetusti myös hyvin saita ja muutenkin hankala eläin, joten pelottelua pidettiin tähän toimeen  ainoana keinona.

Lahnusvoi oli limpun päällä kitkerä ja suksissakin melko huono voide, mutta sitä käytettiin paljonkin rohdoksena moniin vaivoihin kissan avustuksella. Oli tapana tehdä erityinen humoreski jossa ulpukanmaitoa laitettiin viiksiin ja vihellettiin niin silloin useimpia kissoja alkoi hirmuisesti naurattaa.

Kissan nauru auttaa moniin samoihin vaivoihin kuin kukon aivastus, mutta on helpommin ja hauskemmin saatavilla. Näitä vaivoja ovat muun muassa leukalukko, pakotus, kummittelu ja hoppu, sekä ilman kalansaalista jäämisen aiheuttama pahastuminen.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pannahinen

Nykyään on hirvittävän paljon kaikenlaista, mutta entisaikaan oli useampaa sorttia. Hyrynsalmen suunnalla tosin leipuria oli vain yhtä sorttia, eikä se ollut kovinkaan hurskasta; paakarien kerrottiin salassa kumartavan Pannahista, siinä missä tavallinen harras väki kumarsi Jiesusta, Maariaa ja kosken äijää eli Purakaista.

Pannahisen kanssa vehtaamista ei milloinkaan katsottu hyvällä ja jos jäi siitä kiinni saattoi joutua syömään kapallisen raakahiivaa taikka pannunkarstaa, mutta lisäksi aina myös hakattiin koska maailmassa oli siihen aikaan paljon julmuutta. Leipurit olivat tietysti kylänväen erityistarkkailussa, mutta koskaan ei voinut tietää milloin joku olikin salaa leipuri ja olevinaan vaikka vasikanpäästäjä taikka timpuri.

Puhuttiin että eräs Lieskosken Kauko oli ikänsä nimismiehenä, mutta ukon kuoltua tämän kotoa löytyikin ihan kunnollinen leipomo jossa oli yhdentoista leivän uuni ja piirakkaa jos jonkinlaista kaikki kaapit niin täynnä että oli joutunut laittamaan limput kammariin sängyn alle kun eivät muualle sopineet. Varsinkin tämän tapauksen jäljestä keksittiin monenlaisia kokeita joilla yritettiin ottaa selkoa siitä oliko joku salassa leipuri.

Nappeja, sormuksia ja muita koristuksia vohkittiin kaikilta epäilyttäviltä ja kuumennettiin pannussa josko niistä tihkuisi voita, sukkia ja muita ihovaatteita pantiin kahvipannuun ja maisteltiin tuntuuko siinä sokeria. Joskus laitettiin koko ihminen rankkitynnyriin ja viiden viikon päästä katsottiin onko liemi käynyttä.

Varsinaisia tunnettuja leipureita ei tietenkään kohdeltu huonosti koska heiltä sai ostaa leipää ja nisuja. Kuhmossa ostettiin paljon myös pannahisenkakkua elikkä pannukakkua ja sitä oli tapana viedä myös yöllä kirkon vintille lahjaksi Pannahiselle, koska siihen aikaan oli paljon tekopyhyyttä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Myllikkä

Maailmassa oli aikoinaan paljon enemmän tietämystä kuin nykyään, mutta toisaalta myös vähemmän ymmärrystä. Siitä syystä asioita tehtiin monella kurin eri tavalla kuin tänä päivänä ja pestiäkin oli pystyvälle miehelle jos jonkinlaista. Joutilaita käsiä ei näkynyt milloinkaan, ainakaan sellaisia jotka kuuluivat elävälle ihmiselle.

Vilttikummi eli filstuukari, ratamon- tai puolukankohentaja, uuhimajuri eli villanpäästäjä ja kaarnikko taikka mehtäkyyppari olivat kaikki hyviä pestejä joutomiehille ja kulku-ukoille, mutta myllikän virka oli monella tapaa niin epäkiitollinen toimi että siihen ei monikaan ilennyt ruveta. Vielä harvempi myllikkä, taikka mölsteekari niin kuin Paraisilla sanottiin, sai muuta pestiä enää samasta pitäjästä koska myllikkää katsottiin aina vähän ikävästi.

Myllikän tehtäviin kuului poimia kivenmurut pois jauhoista, sekä pysyä poissa myllymestarin silmistä ja jaloista. Myllärille itselleen nostettiin aina hattua ja vietiin yleensä kermanekka tai pieni väänikkä sokeria kun haettiin jauhoja, myllikälle heitettiin alunaa suolaksi ja kalanpäitä tai teurastähteitä purtavaksi. Uskottiin myös että jos oli ottanut verirahaa tai punninnut väärällä punnuksella kaupanteossa, tuli saaduista rahoista heittää yksi lantti myllikälle jotta oma taivaspaikka säästyisi ja myllikkä menisi pirun tykö antajan sijasta.

Palkkiot olivat pieniä, mutta rangaistukset sitäkin isompia. Oli nähkääs tapana kiskoa myllikältä hammas pois aina jos joku rikkoi hampaan kivenmuruun leipää syödessä. Lopulta kun hampaat loppuivat kokonaan piti myllikkä vielä kuohita, koska uskottiin että jos sille tulisi koskaan jälkeläisiä olisi niillä kaikilla ikäviä piirteitä, kuten hirvittävän rumat korvat ja tavattoman ilkeä luonne.

Kuohittua myllikkää kutsuttiin mölliksi ja yleensä katsottiin parhaaksi ajaa se metsään tai heittää jokeen, koska möllien sanottiin elävän jopa kahdeksankymmentävuotiaiksi ja syövän yhdessä yössä kaikki marjat pensaasta, etenkin karviaispensaasta. Lapsia ja heikkomielisiä tietysti myös peloteltiin; meidänkin piti kuunnella jumalanpalvelus aina ihan hiirenhiljaa, koska muuten kuulemma mölli tulisi yöllä ikkunasta ja veisi korvat mennessään.