Hyrynſalmen pamaus

Hyrynsalmella käytiin aikanaan suuri kahakka, jonka tiimoilta huhujen sanottiin levinneen melkein joka maailmankolkaan. Tosiasiassa siitä ei kuitenkaan kuultu kovin paljoa kymmentä virstaa etäämpänä mihinkään suuntaan, koska maailmassa oli siihen aikaan paljon salailua.

Kahakka, taikka vehtinkaus eli laksmöölinki sai alkunsa kun muuan vanhempi muotinkorjaaja Sillanpää esitti seuraintalon ryytinkipäivillä että heittää voi ainoastaan sellaista kojetta tai tavaraa, joka ei ole missään kiinni kyljestänsä, nokastansa taikka muuten. Jos siinä nimittäin olisi jonkinlainen nuora taikka muu kannake, niin silloin kyseessä olisi parhaimmillaankin jonkinlainen vippaus taikka keikaus.

Eräs vapaampaa heittämisnäkemystä kannattava isäntä, Liessalmen vanha Eetkartti, taikka huikka-Erno,  sydämistyi väittämästä niin että läksi ikkunan kautta matkoihinsa, kun ei ilennyt kulkea muotti-Keijon seurueen tyköä ulko-ovelle. Kiristeli siinä tovin hammasta ja läksi vähin äänin tiehensä kuin olisi vähintäänkin verityö tapahtunut.

Tulevana suvena, ennen kuin tilanne kärjistyi lähestulkoon kuuluisaksi kahakaksi, huikka-Erno teki monenlaista kiusaa Sillanpään talolle; opetti tahallaan talon heikkomieliselle vanhalle pojalle jenkkaa väärillä askelilla, pärski kuivumassa riippuviin ihovaatteisiin ja puhui kylillä että talonväki pani punamullan sekaan tavanomaista savea kun olivat niin köyhiä. Silloin kun äkättiin että Erno yrittää opettaa mehiläisille jonkinlaista ilvettä seuraavana temppunaan, jakaantui koko kylä kahteen leiriin ja silloin pieksättiin miestä enemmän kuin rippijuhlissa.

Lopulta päästiin sopuun silläkurin että sovittiin esimerkiksi ongenkoukun heittämisestä voitavan puhua nakkaamisena tai jopa viskaamisena tai heivaamisena jos koukku olisi kyllin iso. Rauhan merkiksi nakattiin myös henkselit puuhun ja aina siitä pitäen sovussa puhuttiin että tuuli se siellä niitä viskelee.

Potunruodot

Ennenvanhaan monikin heräsi yöllä helpotukseen siitä että perunalla ei ole luita ja sitä pidettiin aivan tavanomaisena tapahtumana, varsinkin nuorilla miehillä. Varsin taudista taikka iletyksestä alettiin puhua silloin jos heräsikin peljästykseen, että entäpä jos niillä sittenkin on luut, eikä kukaan ole aikaisemmin huomannut. Se jos nimittäin pitäisi kutinsa niin voisi unohtaa kaiken muunkin mitä oli tietävinään perunasta ja miksei kaikesta muustakin.

Sanottiin että sitä kun on kerran peljännyt niin ei enää pahemmasta ole väliä. Ruoka jää lautaselle, eikä perunan kanssa voi tietenkään olla samassa tuvassa, hevosia ei kehtaa uittaa, eikä sian kanssa lyödä leikkiä. Eräskin Ilmosen Kauko muistettiin pitkään hyvänä seuramiehenä ja koiranleukana, mutta yhessä yössä siitäkin lähti kaikki hermovoima.

Kaukoa koitettiin syöttää sokerilla ja kaffeporoilla, kermaa juottaa ja vihmoa nokkosilla, mutta lopulta kun se vähänkin siitä tokeni, että pääsi jaloillensa, ei siitä juuri muuhun ollut kun housutta lietteessä istumaan ja retikoille takkia tekemään. Joka kellarinsa retikalle se mahtoi tehdä juutista pikkuisen takin ja samalla luki hartaasti: "Näpsä topsa viuh vauh, helema sannoo niuh nauh, kaek' on retikkata ilennä".

Lopulta pidettiin laupeuden tekona murjoa Kaukon polvet ja ranteet vanhalla auralla ja nakata jokeen koko ukko. Nimismiehelle sanottiin tietysti että sinne meni kalalle eikä ole kuulunut. Joku viisas tietysti väitti että josko olisi pitänyt näyttää halkinaista perunaa, että siellä mitään luuta ole, mutta kaikki olivat sitä mieltä että voihan se perunan luu olla hyvin hentoista ainetta kuten aivastus tai kuulepuhe, joten olisiko sillä mahtanut kukaan meistä tulla sen hurskaammaksi