Hyrynsalmella käytiin aikanaan suuri kahakka, jonka tiimoilta huhujen sanottiin levinneen melkein joka maailmankolkaan. Tosiasiassa siitä ei kuitenkaan kuultu kovin paljoa kymmentä virstaa etäämpänä mihinkään suuntaan, koska maailmassa oli siihen aikaan paljon salailua.
Kahakka, taikka vehtinkaus eli laksmöölinki sai alkunsa kun muuan vanhempi muotinkorjaaja Sillanpää esitti seuraintalon ryytinkipäivillä että heittää voi ainoastaan sellaista kojetta tai tavaraa, joka ei ole missään kiinni kyljestänsä, nokastansa taikka muuten. Jos siinä nimittäin olisi jonkinlainen nuora taikka muu kannake, niin silloin kyseessä olisi parhaimmillaankin jonkinlainen vippaus taikka keikaus.
Eräs vapaampaa heittämisnäkemystä kannattava isäntä, Liessalmen vanha Eetkartti, taikka huikka-Erno, sydämistyi väittämästä niin että läksi ikkunan kautta matkoihinsa, kun ei ilennyt kulkea muotti-Keijon seurueen tyköä ulko-ovelle. Kiristeli siinä tovin hammasta ja läksi vähin äänin tiehensä kuin olisi vähintäänkin verityö tapahtunut.
Tulevana suvena, ennen kuin tilanne kärjistyi lähestulkoon kuuluisaksi kahakaksi, huikka-Erno teki monenlaista kiusaa Sillanpään talolle; opetti tahallaan talon heikkomieliselle vanhalle pojalle jenkkaa väärillä askelilla, pärski kuivumassa riippuviin ihovaatteisiin ja puhui kylillä että talonväki pani punamullan sekaan tavanomaista savea kun olivat niin köyhiä. Silloin kun äkättiin että Erno yrittää opettaa mehiläisille jonkinlaista ilvettä seuraavana temppunaan, jakaantui koko kylä kahteen leiriin ja silloin pieksättiin miestä enemmän kuin rippijuhlissa.
Lopulta päästiin sopuun silläkurin että sovittiin esimerkiksi ongenkoukun heittämisestä voitavan puhua nakkaamisena tai jopa viskaamisena tai heivaamisena jos koukku olisi kyllin iso. Rauhan merkiksi nakattiin myös henkselit puuhun ja aina siitä pitäen sovussa puhuttiin että tuuli se siellä niitä viskelee.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti