Entisaika 2

Entisaika oli ennenvanhasta ehdottomasti paras osa, silloin osattiin ja jos ei osattu niin osattiin olla hiljaa. Tytötkin hiihtivät mutta eivät kypärä päässä vaan suksilla, silloin ei kyselty turhia ja rahan kysyminen oli aina turhaa, koska silloin oli paljon saituutta. Joskus ihan jonoksi asti.

Siihen aikaan ei osattu edes kysellä miksi asiat ovat huonosti, koska ne olivat hienosti; varsinkin kun pakettien kääreet olivat vielä pergamiinia tai kunnollista voipaperia ja sisältökin oli yleensä jotain ihan ymmärrettävää kuten kauraryyniä tai voipaperia. Mitään ei kuitenkaan pakattu turhaan, jotakin saatettiin pakata kyllä nahkaan. Kalat vietiin taskussa ja kermakin ihan käsipelillä jos ei koko kannullista raaskinut ostaa, heinää vietiin hevosella ja naista tunteella.

Häkkien päälle ei kyllä ymmärretty; nykypäivänä häkeissä pidettävät kanat ja ketut kulkivat molemmat vapaana ilman häkkiä ja siitähän se poru tuli kun ne eksyivät samalle pihamaalle. Rapujakaan tuskin oltaisiin ymmärretty panna häkkiin elleivät itse olisi sinne ryömineet ja kalatkin menivät verkkoon ihan uimalla. Harva siitä ilkesi puhua, koska siihen maailmanaikaan oli tapana hieman häikäillä, mutta mielessähän se oli kaikilla ja hiljaa sitä hävettiin kun ei muutakaan osattu siihen hätään tehdä.

Kirwoitus

Ulvilassa keksittiin aikanaan kaikenlaista uutta ja miksei vanhaakin. Uudenlaista käyttöä mäyrävitsalle saatiin ainakin, kun keksittiin syysmarkkinoita varten mäyrän kirvoitus ja tietysti kevään kirvuukinkerit sitä silmälläpitäen.


Kuten moni muukin ilottelu siihen aikaan, kaikki alkoi mäyriäisillä eli mäyrän hätyyttämisellä. Ensialkuun sitä tehtiin perinteisesti savustamalla, myöhemmin keksittiin tehdä sikupilleillä makuhaittojen välttämiseksi. Kun mäyrä oli saatu esille, sitä oli tapana säikyttää ikävännäköisellä irvistelyllä ja käsien paukuttamisella ilman sen suurempaa syytä. Lopulta se suljettiin koivikkoon tehtyyn kirvuuaitaukseen juhlamenoin ja käsipelillä.

Pitkin kevättä käytiin sitten mäyrää vihtomassa vimmatusti tuoreella koivulla, jotta siihen tarttuisi kirvoja houkuttava haju ja kesään mennessä koko elukka olikin yltäpäältä kirvanpaskasta tahmea ja hyvin sokeripitoinen. Viimein kirvoitettu mäyrä pantiin maitotonkkaan ja sille koiranputki taikka ruokopilli henkiputkeksi, sekä taikinajuuri pytynpohjalle, niin että päälle kaadettu vesi lähtisi heti käymään niin että pulputus vaan kävi.

Syksyyn mennessä mäyrämehu olikin valmista ja kirvuukinkereillä mäyrä sai perinteisesti nauttia ensimmäisen tuopin kunniavieraana. Yleensä se kyllä säntäsi heti pahantekoon sen jäljestä, juovuksissa kun oli, siitähän se yksi sanontakin varmaan tulee, en ole varma mikä niistä.