Parkuraattori

Anjalankoskella oli aikanaan ylioppilaiden osakunta, joka talkoovoimin pystytti monta karvassalkoa koko kylän käyttöön ja miksei sikojen ajattamiseenkin. Toisinaan he myös maksutta rötvyyttivät kesantojen nurkkia bitumilla, jos niihin olivat muonamiehet menneet salassa kylvämään hiidenheinää.

Kerran sattui sillä tavalla että Hotakaisen Viljon poismenolle ei löytynyt yhtäkään surijaa edes pientä bettelööniä vastaan ja kukaan ei ilennyt syyttä lähteä kappelia käymään, kun siihen aikaan ei näet ollut paljoakaan kernautta. Ylioppilaat saivat tietää pulmasta ja nikkaroivat ratkaisuksi samanlaisen parkuraattorin kuin Venäjällä oli tapana käyttää keisariperheen hautajaisissa ja miksei rippijuhlissakin.

He toki panivat messinkiveivin perään vanhan gramofonitorven ämyriksi, kun eivät osanneet oppineina miehinä tehdä tuohitorvea tai mitään muutakaan sellaista mitä ennen vanhaan tehtiin paljonkin. Pojilla ei kuitenkaan ollut viitseliäisyyttä kääntää kampea itse ja sen tähden vyöttivät sen kiinni vesirattaan välivällyyn, ikäänkuin kehruukoneen laipaksi.

Eihän oppinut väki tietenkään hoksannut että jyviä ei sovi milloinkaan ulvottaa taikka häikistää ja tämän tekosen vuoksi meni tietysti monta sentneriä hyvää alusjauhoa sillä kurin piloille että piirakat tarttuivat lautoihin ja mykyt sulivat soppaan koko kylässä. Pappilassakin joutuivat messua varten jauhamaan kaikki öylätit takaisin jauhoksi että olisi edes jotakin josta paistaa nisua ja lisää öylättiä.

Sen perästä ei ole Anjalankoskella tehty ainuttakaan parkuraattoria eikä mitään muutakaan yleistä ilennystä aiheuttavaa, eikä oikeastaan paljoa mitään ylipäätään. Yksi asia mitä siitä pitäen kyllä tehtiin oli ylioppilaiden hakkaaminen ja miksei tietysti potkiminenkin.