Vuoden kierrossa oli näkövälineestä riippumatta monia virstanpylväitä, kuten keskitalven perkkuut, syksymällä pidettävät vimpaukset ja tietysti myös kesäiset heiniäisten hätyyttämiset ja keväämmällä myrryskuu. Myrryskuuta aloiteltiin heti kun räystäiden jääpuikoissa alkoi olla sellaista apteekkarilasin väriä ja silloin pidettiin sopivana aloittaa myyränkolojen ajatteleminen jos tarvetta olisi pohdiskella asiaa esimerkiksi tulevan kesän varalle. Muuna aikana se ei ollut sopivaa, vaikka ajateltiinhan niitä oikeasti tuon tuosta juuri siksi kun ei olisi saanut ja kammarin puolella ei paljoa muuta ajateltukaan. Maailmassa oli onneksi siihen aikaan paljon tekopyhyyttä, joten vain ääneen puhumisesta oli tapana rangaista. Heti joulunpyhien jälkeen alettiin heti tehdä monenmoisia temppuja ja ilveitä, jotta hyvällä tuurilla saataisiin joku vääräleuka puhumaan ohi suunsa.
Kraatarin Kaarlo, eli Vähä-Kalle, oli kova iskemään juttua ja helposti vietävissä kaikenlaisiin turinoihin. Tietysti juuri siksi hänelle tuli Noormarkkua myöten jos jonkinlaista vierasta ja kulkumiestä kylään ennen myrryskuuta, vaikka talo oli Lammilla. Kuka lisäsi juoksutteeseen alunaa että tulisi juustoon isot reiät ja sitten mukamas ihmetteli että mihinkäs näitä nyt voisi verrata, kuka taas oli kompastuvinaan pihamaalla ja kirosi että mikäs reikä se siinä. Menipä joku hurja jopa mahalleen makaamaan ja nylkytteli siinä toivossa aikansa että Kaarlo näkisi ikkunasta ja huutelisi että "myyr'kolloonkos se pittää lykkijä ko ei aitta auvenna". Monesti oltiin jo miehissä katolla, valmiina kaatamaan härskiä kalasoppaa savupiippuun jos sattusi pääsemään väärä sana.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti