sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Parviainen


Nykyään ihmiset ovat tyystin unohtaneet monien nimien ja sanojen alkujuuren. Väki tahtoo olla nykyisin yhtä juuretonta kuin se sellainen Ameriikan erämaissa tuulen mukana kulkeva kasvipallero, paitsi että se kasvi on tavallaan hieno ja viisas. Siitä voisi moni muukin kasvi ottaa mallia ja miksei moni ihminenkin. Lampaatkin olisivat paljon kiinnostavampia jos vain pyörisivät pallerona ympäriinsä ja välillä alkaisivat yllättäen laiduntaa kun tulisi sopiva kohta ja hetki.

Kaikki sellaiset sanat kuin ihminen, hevonen, kärpänen ja maahinen tarkoittavat jonkinlaista otusta ja niin on myös kylkiäisen, kekkosen, kohtuullisen ja parviaisen laita. Kylkiäisestä olen kertonut ennenkin ja kohtuullinen on  tietysti naistenvaivoja aiheuttava olento, kekkonen taasen rakentaa monenlaisia kekkoja ympäristöön öisin.

Jossain vaiheessa kansanperimästä katosi tieto myös parviaisesta ja siitä pitäen ihmisen on ollut vaikea ymmärtää monien parvissa liikkuvien otusten edesottamuksia. Ei ymmärretä miksi linnut paskovat tiettyjen patsaiden päälle mutta tiettyjen eivät, miten mehiläiset ymmärtävät kiikuttaa mettä pesiinsä ja miksei kala välillä tahdo syödä niin millään.

Jokaisessa hyvin menestyvässä parvessa täytyy nähkääs olla parviainen matkassa, muuten menee touhu ihan lekkeripeliksi. Parviainen toimii kuitenkin aina salassa, joten sitä voi olla vaikea erottaa joukosta jos ei tiedä mitä etsiä. Lintuparviainen on yleensä hieman tärkeilevä ja sillä saattaa olla muistiinpanovälineitä mukana, hyttysparviainen on sensijaan melkolailla huomaamaton, vaikkakin sillä on yleensä knallihattu päässä jos hoksaa katsoa oikein tarkkaan.

Kerran eläessäni olen saanut silakkaparviaisen kiinni verkolla, enkä meinannut heti hoksata mitä oli tarttunut matkaan, mutta oikein tarkasti katsoessani huomasin yksi silakoista oli selvästi juovuksissa. Se yritti kyllä esittää ihan tavanomaista silakkaa vielä pitkään, mutta laitoin sen uiskentelemaan vanhaan lasiseen kurkkupurkkin ja annoin katsella miten hiilisilakkaa tehdään Houtskarin tapaan ja juttelin samalla että ei tämä vielä mitään, kohta hiillostetaan herraa oikein Paraisten mitalla jos ei ala juttu luistaa.

Aikansa purkissa pyörittyään se viimein nousi purkin reunalle ja alkoi turista pienellä äänellä. Lupasi kertoa kaiken jos kaataisin purkkiin hieman sahtia ja tarjoisin paperossia, piipusta se oli kuulemma luopunut kun se tahtoo ryvityttää liikaa. Sahti oli tietysti helppo järjestää koska siihen aikaan oli paljon juoppoutta, mutta paperossia piti lähteä hakemaan kyliltä.

Arvatenkin ryökäle oli sillä välillä kadonnut olemattomiin eikä löytynyt vaikka usutin kissoja, pässejä ja kaikkia muita joutilaita elikoita perään. En tiedä miten oli mahtanut päästä ilman käsiä ja jalkoja pakoon, mutta epäilen sen saaneen kataiselta tai haapaselta apua, olihan siinä metsä ihan likellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti