sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Perstuntuma

Minä satun nimittäin tietämään mistä tulee sanonta perstuntuma. Nähkääs kerran eräällä reissullani tapasin perin kummallisen joutomiehen, jolla oli hyvin erikoinen taito. Kylillä puhuttiin että se ukko osaa paljastaa salaisuuksia mistä tahansa esineestä, jos vain ensin istuu kyseisen kapineen päälle. Silläkurin siitä oli kulkumies tullut alunperinkin, kun ei kehdannut katsella aina samoja saloja omasta kiikkutuolistaan ja kaikki lähialueen kannot ja kivetkin oli tullut jo nähtyä moneen otteeseen, ainakin salaisuuspuolelta.

Ukon oli aina tietysti otettava housut pois ja istuttava maahan perspaljaaltaan jos ei mielinyt saada ilmestyksiä omista housuistaan, taikka kalsongeista. Toisinaan se istui kyllä myös leivosten tai vastaavien nisujen ja kaakkujen päällä, koska ne eivät ole esineitä vaan enemmänkin syömisiä tai jonkinlaisia haukkapaloja, joten ilmestysturva löytyi sitä kautta. Samaa peliä täytyi pitää myös silloin jos vartavasten halusi nähdä salaisuuksia, koska eihän kunnollista perstuntumaa voi saada housun läpi.

Monesti kyseisen kulku-ukon kykyä hyödynnettiinkin ennemmin siinä tarkoituksessa että saataisiin tietää voiko jotakuta asiaa pitää esineenä, eikä niinkään salaisuuksien urkkimiseen koska maailmassa oli muutenkin paljon salamyhkäisyyttä siihen aikaan. Lisäksi moni kiinnostava esine oli varmasti myös jollain tapaa liian arvokas kulkurin takamukseen laitettavaksi, tiedä häntä. Yksi häntä josta ei tosiaan saatu tietoa oli erään lehmän häntä. Minä nimittäin kerran ryhdyin lehmää esineellistämään ja sitä olen saanut kyllä katua monet kerrat ja saanut myös ympäri korvia niin että otsaluu soi kuin kello pitkän aikaa.

Kaikesta kuuluisuudesta huolimatta perstuntumaisen kulkumiehen lopullisesta kohtalosta liikkuu tänä päivänä useampia turinoita, eikä kukaan tiedä mikä niistä on tosi; joku väittää että se istui vahingossa virsikirjan päälle ja menetti järkensä siinä samassa, toiset taas sanovat että vouti pakotti istumaan kirkontornin päälle todistaakseen jonkinlaisen väittämän ja siinä touhussa kävi huonosti. Minä kyllä itse uskon siihen juttuun mitä Hankasalmella puhutaan, että ukko yritti yhdistää oman perstuntumansa erään Hukkasen Topin kuuluisan näppituntuman kanssa, suuremman tietämyksen toivossa, ja siinä sitten kävi ylpeys lankeemuksen edellä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos.

      Sanotaan että kissa kiitoksella elää, mutta toisaalta kissallahan on yhdeksän elämää. Niin ja komeat viikset myös.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Mahtoiko olla pers- vai näppituntumalta annettu lausunto?

      Poista