Pastoriini

Nykyään ihmisillä on monenlaisia vaivoja, mutta niihin ei osata ottaa lääkettä ja rohtoa, kuten ennenvanhaan osattiin. Pystyvät miehetkin jäävät savotalta pois vaikkapa yskän tai kolotuksen vuoksi ja pysyvät kodeissaan katsomassa filminauhoja tai iskemässä korttia. Vähäväkiset ja hermovaivaiset saattavat elää tänä päivänä pelkällä köyhäinavulla ja viettää päivänsä haistellen polkupyörien satuloita tai muulla tavoin toteuttaen huonoa elämää, vaikka oikeanlaisilla pulvereilla tai tinktuuroilla voitaisiin heidänkin kunnollisuutensa palauttaa helposti.

Ennen annettiin pervitiiniä heikotukseen ja oopiumia pakotukseen, paloviinaa keljutukseen ja eetteriä kaikkinaiseen huonotapaisuuteen ja kurittomuuteen. Sielunmurheeseen, piruntauteihin, haureuteen ja pelivimmaan annettiin monesti pastoriinia, jos ei ollut mahdollista käyttää elävää pastoria sielunpaimenena. Samaten jos joku oli niin jumalaton ettei huolinut siunausta, voitiin hänen kahviaan tai ruokiaan terästää pastoriinilla salassa.

Pastoriinin valmistus oli vain harvoilla apoteekkereilla tiedossa, mutta minä satuin kerran oppimaan sen taidon ollessani työssä rohdoskaupan purnukkapoikana. Raaka-aineeksi tarvittiin kuivunut pastori, joka jauhettiin myllyssä pulveriksi. Ensiksi pulverista uutettiin viinaanmenevä osa pois pirtulla, jotta jäljelle jäisi vain raitista pastoria. Seuraavaksi pulveri kuivattiin uudelleen ja töpöteltiin korttipakalla, jotta saatiin peluriosa poimittua korttien väliin.

Kolmannessa vaiheessa tarvittiin nuorta, naimatonta naista, mutta siitä en ilkeä puhua enempää. Sanottakoon kuitenkin että sanonta "pieretti niin että pastori pölisi" juontaa juurensa tästä työvaiheesta. Viimein oli jäljellä melkolailla puhdasta pastoriinia, mutta sitäkin jouduttiin vielä pölistelemään aika tavalla, jotta saatiin taivasta kohti hakeutuva osa pyydystettyä eräänlaisella haavilla ja tuonelaan pyrivä, raskaampi pulveri poistettua ja myytyä saksaan helvetiinin valmistusta varten.

Pastoriinissa oli vähän raaka-aineesta riippuen aika tavalla hurskautta, joten sen kanssa oli oltava tarkkana. Minullehan kävi vähän huonosti sen kanssa kerran kun apoteekkerin ohjeessa puhuttiin kahvilusikallisesta ja minä luulin että siinä luki kapallinen, koska siihen aikaan oli paljon lukutaidottomuutta. Oli aika työ sekoittaa kapallinen pulveria kupilliseen vettä, mutta silloin oli tapana myös tehdä työtä käskettyä.

Seuraavien viikkojen aikana luulin olevani maaherra. Lisäksi kosin pöllöä, tein piestä ja sanomalehdistä asuinkelpoisen majan, sekä poltin yhden sahan ja useamman veneen. Sielunmurhe kyllä lähti, mutta niin lähti myös talo ja melkein henki kun muut kylänmiehet laittoivat minut myllynkiven kanssa kaivoon.