maanantai 7. tammikuuta 2013

Toinen kumistus

Kumisaatana sanoo:

Teille on tänä toisena pyhänä annettu toinen kumistus. Se on laki rakentajain katumuksesta.

Josko yksikään rakennusmies tulee katumamielelle työnsä hedelmästä muusta syystä kuin sen kelvottomuudesta, tahi siitä että on ryhtynyt työkumppaniinsa tahi työkaluihin rakennusaikana, on häntä kutsuttava kuultavaksi. Mikäli katumuksen siemen on ihmis- tahi eläinasumus sopii häntä vihmoa pellavilla ihovaatteiden päällisesti.

Mutta josko katumus on noussut tähtitornin tahi muun sellaisen rakentamisesta olkoon hänen kahdeksan päivää ja yötä aikaa keksiä sellainen huvitus; se on: kasku, jossa esiintyvät aasi tahi muu juhtaeläin, kuningas, jonka ei sovi olla oikea kuningas, sekä värikkäitä kankaita esittämässä useita menneisyyden merkkihenkilöitä.

Mikäli kasku ei ole säätyläisille mieleinen, pätee kuten yllä on kirjoitettu. Mikäli säätyläiset näkevät kaskun hyväksi, sopii pellavaisella vihmonta tehtäväksi ilman ihovaatteita sekä naisväen läsnäollessa, jolloin siemen tulee hänessä väkeväksi.

3 kommenttia:

  1. herkästi viritettyy, hersyvää, ovelaa kamaa, joka panee höröttelemään, mutta toden totta ei mitään tyhjänpäivästä jäynää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa entisaikain hengessä jätettyä kommentuuria taikka julistusta. Rakentavaa, mutta ei kuitenkaan kiroavaa, vaikka yleensä rakennusmiehet noituvat työskennellessään.

      Poista
  2. Tyylikäs julkaisu - kommentteja myöten.

    VastaaPoista