lauantai 5. tammikuuta 2013

Ymmyrkäinen

Kaikissa kaupungeissa jossa oli rautaruukki tai kaksi oli aikanaan myös ymmyrkäinen tai useampi. Siinä oli toimi kerrakseen, eikä siihen pystynyt kuka vain, halukkaitakin oli yllättävän vähän siihen nähden että maailmassa oli paljonkin monenmoista narria ja peluria.

Aikoinaan ymmyrkäisten tehtävänä oli arvioida monenlaisten tavaroiden, kuten laakerien ja erilaisten nuppien ja vetimien pyöreyttä, mutta jossain vaiheessa huomattiin että se on tarpeetonta ja typerää tekemistä, siksi ymppärit taikka ympykkäät siirtyivät yksi kerrassaan uusiin tehtäviin.

Vesittäminen, erilaiset vedot ja nykäisyt, kahluuavustus, kurmoottaminen, esineiden kuvaileminen heikkomielisille, lannoitteiden esittely ja monenlaiset kaatumisvitsit olivat yleisiä toimia ymmysmiehille. Tohinanpito oli kuitenkin niitä tärkeimpiä koska siinä työllistettiin monta ympelöä samaan aikaan.

Tohinaa kaivattiin julkisissa tilaisuuksissa ja monenlaisissa tempauksissa sekä tehtaissa ja vastaavissa luomaan ilmapiiriä ja nuhdetta. Jokaisella ymyrillä oli tietysti omat salaiset konstinsa tohinanpitoon, mutta ainakin talkkunan puhaltelu ruokopillistä ja monenlaisten lastujen tai päistäreiden kätkeminen vaatteisiin olivat niitä tunnetuimpia, kuten myös tanssahtelu ahtaissa paikoissa ja kuulannielentä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti