Kylkiäinen

Ennenvanhaan jos joku sai kylkiäisen, niin siitä tiesi heti koko kylä. Rouvat saivat niitä uuden hameen tai puseron mukana ja herrat yleensä kortinpeluusta, kun eivät arvanneet ympärilleen katsoa tai kuulostella että mikäs se siellä pöydän alla rapisee. Sitähän oli siihen aikaan hirmu paha paha hoitaa, kun tervaa ei riittänyt edes omiin tarpeisiin ja metälläkin oli silläkurin vaikea käydä. Ei sinne metälle kukaan lähtenyt toisen puolesta, se oli itse mentävä.

Riekkoa saattoi saada, tai ehkä jänistä, mutta hirvi ja mäyrä osasivat varoa kylkkymiestä ihan luonnostaan. Tiedä sitten oliko haju vai mikä mitä ne väistivät siinä, onhan niillä niitä vaistoa ja joillakin elukoilla on myös viettiä. Yksi ukko oli kylkkymiehenä monta kesää, mutta sitten tuli heikotus ja seuraavana suvena se olikin jo vainaa koko mies.

Kävi sen eukko sille kermaa juottamassa ja pellavaista laittoi filtin alle, ettei ollut niin paha siinä uuninpankolla pötkötellä. Kottaraiset kävivät hyppimässä sen katolla ja kurkistelivat välillä ikkunastakin. Olihan niillä se tylsämielinen ottopoika, joka kyllä hätyytti välillä kottaraista pois sieltä katolta, mutta ei sekään aina sinne päässyt kiipeämään kun oli toinen jalka kampura ja toisessa oli pakotusta.

Eukko laittoi semmosta hurjan hajuista linimenttiä aina pojan polviin, että pääsisi edes ryyniä hakemaan, mutta siihen kylkiäiseen ei uskaltanut koskea. Kyllä minä pidän että se olisi sillä lähtenyt, olen itse säilytellyt sitä samaa linimenttiä takapihalla poterossa, jos vaikka kylkkymieheksi joutuisi. Eihän sitä semmosta enää missään myydä.